Viestinnän ammattilainen perusti tolkullisen viestinnän toimiston

Yrittäjyys yllätti

Marjo sai lentävän lähdön yrittäjäksi, kun asiakkaita alkoi tulla jo yrittäjäkoulutuksen aikana.

Kuvassa Marjo Rönkkvist

KUVA: Marjo Rönnkvist on jyväskyläläinen viestintäyrittäjä Sana tai pari Oy:ssä.

7.1.2020

Kun viestinnän pitkänlinjan ammattilainen Marjo Rönnkvist ilmoittautui työnhakijaksi, hän tuli rastittaneeksi myös ruudun ”yrittäjyys kiinnostaa”, kun jotakin kerran oli rastitettava. Marjo sai TE-toimiston asiantuntijalta esityksen yrittäjäkoulutukseen hakeutumisesta eräänä perjantaina. Jo seuraavana maanantaina hän istui itsensäkin yllättäen yrittäjäkoulutuksessa. Marjolla ei ollut erityisemmin odotuksia koulutusta kohtaan. Vaikka yrittäjyys oli tuttua omasta perhepiiristä, yrittäjyys ei tuntunut itselle varteenotettavalta vaihtoehdolta.

- Koulutuksen ilmapiirillä oli suuri vaikutus siihen, että aloinkin kiinnostua yrittäjyyden ja yrityksen perustamisen tematiikasta, Marjo kertoo.

Yrittäjäkoulutuksen osallistujat olivat eri toimialoilta aina alkutuotannosta hyvinvointialoille ja taiteista viestintään. Marjo koki, että eri alojen ihmiset rikkoivat terveellä tavoin turvallisen kuplan ja auttoivat näkemään viriävän liikeidean sekä yrittäjyyttä koskevat pohdinnat eri näkökulmista.

- Eniten yrittäjäksi ryhtymiseen vaikuttivat kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri sekä asiantunteva henkilökohtainen sparraus liiketoimintasuunnitelman laadinnassa, Marjo kiittelee.

- Ihmettelen yhä, kuinka aivan ilmaiseksi voi olla saatavilla näin asiantuntevaa opastusta yrittäjyyteen. Kuinka ilman tämän tyyppistä koulutusta kukaan edes voi pärjätä yrittäjänä?

Kun koulutus päättyi, Marjo aloitti Sana tai pari Oy:n viestintäyrittäjänä jo seuraavalla viikolla. Yrittäjyys yllätti myönteisesti, sillä ensimmäinen asiakas löytyi sosiaalisen median kautta jo koulutuksen aikana.

- Tuli lentävä lähtö yrittäjäksi sekä hoppu käytännön asioiden järjestämisessä rekisteröitymisineen, pankkitileineen ja nettisivuineen.

Marjon asiakkaita ovat yritykset ja yhteisöt, joita hän auttaa viestimään yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi. Ideana on toteuttaa ”tolkun viestintää ihmiseltä ihmiselle”. Marjon tavoitteena on elättää itsensä yrittäjänä. Samalla hän pitää tärkeänä sitä, että hyvä fiilis ja into tehdä työtä säilyvät. Olennaista on myös pitää työ ja arki tasapainossa niin, että yrittäjä on myös vahvasti läsnä omalle perheelleen.

Teksti ja kuva: Mervi Turunen