Nuoret kohti työtä ja Nuoret töihin -pilotit vauhdissa

Aku sai työpaikan parissa viikossa

Ensimmäiset nuoret ovat työllistyneet ja lähteneet opiskelemaan uusissa pilottipalveluissa.

Nuoret töihin

KUVA: Aku suosittelee nuorten palvelua muillekin. Itse hän pääsi kokoaikaiseen duuniin toiveiden mukaiseen työpaikkaan.

24.9.2018

Aku Hietikko tuli mukaan Nuoret töihin! -palveluun Cimsonille Tampereelle, kun pilottipalvelu oli tuoreeltaan lähtenyt käyntiin. Työpaikka löytyi parissa viikossa. Kun sopimukset oli saatu kuntoon, työt Aku pääsi aloittamaan syyskuun alkupuolella. Taskussa on nyt vuoden työsopimus.

Nuoret töihin! -palvelu töni Akun mukaan sopivasti eteenpäin.

– Halusin saada vakituista sisältöä elämään ja Ohjaamossa kerrottiin tästä palvelusta. Kun oli ollut ilman työtä jo jonkin aikaa, kynnys lähteä tekemään yksin asioita on aika korkealla. Ohjaajan kanssa etsittiin duunia yhdessä, ja se antoi uudenlaista potkua. Samalla oma hakurepertuaari laajeni.

Valmentajan avulla työpaikka löytyi Cimsonin tekemän yrityskontaktoinnin kautta. Aku teki vaikutuksen työnantajaan ja pääsi omien tavoitteiden mukaisesti kokoaikaiseen työhön varastohommiin, vaikkakin jatkossa tarkoitus on tehdä töitä omalla alalla elokuvien parissa.

Aku voi suositella pilottipalveluita muillekin.

– Turvalliselta tuntui se, että ohjaajan kanssa pystyi keskustelemaan, millainen työpaikka olisi kiinnostavin ja toiveita myös kuunneltiin. Sai myös olla valikoiva.

– Jos haluaa duunia, miksi ei haluaisi lähteä mukaan. Tässä palvelussa kuitenkin työnhaku on tehty mahdollisimman helpoksi ja kynnystä madallettu. Vastapalveluksesi voi itse yrittää olla aktiivinen. Saattaa joutua tekemään pari CV:tä päivässä ja etsiä paikkoja itsekin, mutta jos duunia haluaa, siihen voi riittää muutaman viikon aktiivisuus.


Nuoret töihin! ja Nuoret kohti työtä ovat uudenlaisia palveluja alle 30-vuotiaille. Pilottipalvelut käynnistyivät kesällä ja alkusyksystä eri puolella Suomea. Cimson Koulutuspalvelut on toteuttamassa palveluita Hämeessä, Kaakkois-Suomessa, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

Suonpää Anne

Valmennuspalvelujen johtaja

040 523 1464
 

 Tätä on Nuoret kohti työtä -palvelu

Tätä on Nuoret töihin! -palvelu